Wattbike Cup 3/4 2.3.2013, Imatra 10km

Jussi
13. maaliskuuta 2013

Neljän osakilpailun Wattbike Cup on tänä vuonna järjestetty niin, että alkutalven kahta neljän kilometrin kilpailua seuraa kaksi kymmenkilometristä. Molemmilla matkoilla jälkimmäinen tapahtuma on myös samalla sen matkan SM-kilpailu. Lauantaina 2.3. ajettiin tämän talven ensimmäinen kympin kilpailu, ja eihän sieltä voinut olla pois. Viime vuonna ajamani kympin kisan jälkeen totesin, ettei tuota ole mahdollista ajaa ilman kunnollista ilmanvaihtoa, eikä tämän vuoden kympeille ollut tarkoitus osallistua. Vaan enpä sitten malttanut olla ajamattakaan.

Wattbike laskee ajajan painon ja ilmanvastuksen huomioimatta nopeutta tehosta määrätyllä kaavalla, mutta se jäljittelee hyvin oikean ajamisen teho-vauhti-suhdetta, jonka mukaisesti nousuttoman matkan taittaa lyhimmässä ajassa suurimmalla mahdollisella tasaisella teholla (olettaen että sellainen vauhdinjako on ajajalle mahdollista). Omalta osaltani tiesin aika hyvin mihin pystyn noin 12-12,5 minuutissa, mutta se vain piti pystyä sovittamaan tavallista lämpimämpiin olosuhteisiin. Se tarkoitti tehon pientä tietoista alentamista. Tuntemattomien tekijöiden kerrointa kasvatti vähän myös kilpailupyörien vaihtuminen tähän osakilpailuun 2012 malleista 2013 malleihin, mutta niissä ei osoittautunut olevan eroa.

Lähdin varovasti matkaan 420-430 watilla tunnustellen, ja kasvattelin noin kuuteen minuuttiin asti keskitehoa 440 tuntumaan, josta kohtaa ajattelin lämmön alkavan todella haittamaan. Hikeä suihkusi melkein katkeamattomana virtana jo siinä vaiheessa, mutta vauhti tuntui samaan aikaan vielä aika sopivalta. Loppua kohti homma meni vähintäänkin mielenkiintoiseksi, mutta onnistuin jotenkin pitämään jalat pyörimässä ja takapuolen tiiviisti satulassa. Kova kannustus saattoi myös auttaa vähän, ja jaksoin pitää tehot loppuun asti. Maaliintulon jälkeen tuli hieman tavallista pidempi nojailutauko SmileKeskiteho 442 wattia.

Näissä kisoissa ei omia suorituksiaan kuitenkaan osaa paljon arvostaa pienistä osallistujamääristä johtuen. Pitää yrittää jatkaa innostamista ja provosoimista, ehkä joku rohkaistuu kokeilemaan.

        Miehet yleinen, 10000m
1       Jussi Nummikko          LaPy    12:06,14  SE
2       Juha Korpinen              IU         12:46,7
3       Antti Suvanto                 IU         12:50,5
4       Arttu Mäkinen                HyPy    13:12,1
5       Simo Pajari                   IU         13:15,4
6       Samuli Cederström    Imatra   13:39,1
7       Iiro Sairanen                 IU         13:56,9
8       PetrParfenov                             16:00,3
9       Eetu Lindholm             PeNo     DNF
10      Tero Pusa                    KoPy      DNS

Kommentit

Kirjoittaja Miracle aika
Thanks for helping me to see things in a difnereft light.
Kirjoittaja Margaretta aika
Chez les Etats-Uniens avant d’être « burned out » , il est usuel d’avoir été &l;uoo; Workahqlic a» (non repenti )
Kirjoittaja Marlien aika
You actually make it seem really easy together with your protentasien but I find this matter to be actually one thing which I believe I might by no means understand. It seems too complex and extremely vast for me. I am looking forward on your subsequent submit, I’ll attempt to get the hold of it! http://mrgyqee.com [url=http://kxmthrgisza.com]kxmthrgisza[/url] [link=http://urqwcjffj.com]urqwcjffj[/link]
Jätä vastaus



(Sähköpostiosoitettasi ei näytetä julkisesti.)


Captcha-koodi

Napsauta kuvaa nähdäksesi toisen captcha koodin.